Kunta ei halunnut tavata tuulivoiman arvostelijoita

Vähän ennen vappua ÅU kertoi millaisia vaikutelmia Kemiönsaaren kunnan
delegaatio sai hiljattain tehdyltä matkalta Gotlantiin. Tarkoituksena oli tutustua Gotlannin uusiutuvan energian saavutuksiin, muun muassa tuulivoimaan.

Gotlantihan on Ruotsin tuulivoiman rakentamisen näyteikkuna, joten siellä on varmasti kertynyt tuulivoimaloista sellaista kokemusta, joka olisi hyödyksi ja ennen kaikkea opiksi myös meille kemiönsaaren asukkaille.

Gotlannissa on nyt 170 tuulivoimalaa ja Kemiönsaaren kunnan teknisen osaston Lars Nummelin sai vaikutelman, että Gotlannissa tuulivoima hyväksytään täysin eri tavalla kuin meillä.

Kemiönsaaren kahdenkymmenen hengen ryhmä on kulkenut Gotlannissa tiukasti säädellyn ohjelman puitteissa, silmillään laput, jotka sulkivat pois kaiken gotlantilaisen tuulivoimakritiikin. Ryhmä ei koskaan saanut kuulla, että Gotlannissa on voimakas tuulivoiman rakentamista kritisoiva liike, joka on saanut paljon hyvää aikaan.

Jo etukäteen ryhmä sai tarkat tiedot ”Värna det gotländska kulturlandskapet” -yhdistyksestä, sen toiminnasta ja päämääristä. Ryhmällä oli myös viikkoja ennen vierailua tiedossa yhdistyksen puheenjohtajan Bror Lindahlin nimi. Juuri näitätietoja Kemiönsaaren ryhmä oli itse pyytänyt.

Tämä gotlantilainen yhdistys suhtautuu kriittisesti tuulivoimaan ja haluaa Gotlannin tuulivoiman rakentamista asukkaitten ehdoilla. Ennen vierailua annettiin ymmärtää, että vierailun ohjelmassa on myös tämän Gotlannin kriittisen yhdistyksen tapaaminen ja kriittisten mielipiteitten kuuleminen.

Asian varmistamiseksi Kemiönsaaren puolesta -yhdistys oli sekä puhelimitse että postitse yhteydessä gotlantilaisyhdistyksen Bror Lindahliin, joka oli puolestaan valmis ottamaan vieraat vastaan. Kirjeessä Lindahlille kerrottiin tuulivoimahankkeista Kemiön saarella, kritiikistä täällä ja siitä, että Kemiönsaaren kunnan ryhmä haluaa tavata Gotlannissa myös Lindahlin edustaman yhdistyksen jäseniä.
Lindahl ilahtui suuresti näistä tiedoista ja kiitteli Kemiönsaaren kuntaa avoimuudesta.

Kemiöläisten ryhmä ei koskaan tavannut Gotlannin kriittisen ryhmän ihmisiä, ei puheenjohtaja Bror Lindahlia sen paremmin kuin muitakaan yhdistyksen jäseniä. Ryhmä ei ottanut Bror Lindahliin edes yhteyttä. Ryhmän jäsenet eivät tienneet mitään aikeista tavat Gotlannin kriitikkoja. Ryhmän ohjelmassa ei mainittu sanallakaan suunnitelmista tavata näitä tavallisia Gotlannin asukkaita.

Miksi? Kemiönsaaren kunnan Lars Nummelinin mukaan Gotlannissa ei tuulivoimaa juuri vastusteta, joten ”vaaraksi” kemiönsaaren delegatiolle tapaaminen tuskin olisi koitunut.

Kemiönsaaren kunnan selitys asiassa on vaihdellut kysyjästä riippuen.
Selitys yksi: Lindahl oli tulossa tapaamiseen, mutta sairastui. Selitys kaksi: Ohjelma oli kiireinen, siinä ei ollut tilaa tapaamiselle. Selitys kolme:Se ei ollutkaan Lindahl, joka sairastui vaan Gotlannin rakennuslautakunnan puheejohtaja Bo Björkman, jonka piti keskustella kemiönsaarelaisten kanssa. Selitys neljä: Stig Hansson rakensi Gotlannissa ohjelman ja valitsi puhumaan Bo Björkmanin, joka sitten sairastui.
Lukijalle, joka tässä vaiheessa meni joi sekaisin näistä selityksistä, sanottakoon, että sen paremmin Stig Hanssonilla kuin Bo Björkmanillakaan ei ole mitään tekemistä Gotlannin tuulivoimakriittisen ryhmän kanssa.

Gotlannin tuulivoimakriittisen kansalaisyhdistyksen puheenjohtajaan Bror Lindahliin ei kukaan vierailun järjestäjistä ottanut yhteyttä, ei myöskään kukaan Kemiönsaaren vierasryhmän ohjelman suunnittelijoista.
Bror Lindahl kertoo itse, että hän odotti yhteydentottoa. Sairas hän ei ollut.

Vierasryhmän ohjelma oli hyvin väljä, siinä olisi ollut hyvin tilaa tapaamiselle.

Löytyisiköhän Kemiönsaaren kunnalta vielä selitys numero viisi? Jos löytyy, niin sen on paras olla todella hyvä ollakseen uskottava.

Esko Salmela
Taalintehdas

  1. Tapani SalminenTapani Salminen05-04-2014

    Tuo “ei halunnut” on varmasti totuus. Kuntalaiset sitten kustantaa tällaisia yksipuolisia lobbaushuvimatkoja. Matkakuluista ja -maksajista saatava julkinen selvitys.

  2. Jouko JokinenJouko Jokinen05-06-2014

    Vaikenemisen kulttuuria: ikävät asiat lakkaavat olemasta kun niistä vaikenee. Tai niiltä sulkee silmänsä.
    Siinä vain on semmoinen vaara, että jonakin aamuna herää kasakan nauruun…

Leave a Reply to Tapani Salminen Click here to cancel reply.