YM julkisti melumallinnosohjeet, odottelu jatkuu

Ympäristöministeriö on tänään julkaissut uudet, tuuliovimamelun mallinnosta selventävät ohjeet. Ohjeistuksissa myönnetään entistä painokkaammin tuulivoimamelun häiritsevyyden erityispiirteet, mutta melumallintamiseen ne eivät tuoneet juuri uutta viime kesänä julkaistuun VTT:N raporttiin verrattuna.

Esimerkiksi desibelimääräisiin turvarajoihin ei oteta kantaa, vaan niiden todetaan tulevan myöhemmin:

Tuulivoimaloiden melutasoista on valmisteilla valtioneuvoston asetus, jossa määritellään tuulivoimaloiden melua koskevat desibelirajat sekä alueet, joilla ohjearvoja sovelletaan. Nyt annetut ohjeet tukevat osaltaan asetuksen toimeenpanoa. Esimerkiksi suojaetäisyyden mitoitus ohjeen mukaisella mallinnuksella tehdään jatkossa valmisteilla olevaan asetukseen pohjautuen.  

Mitä tämä sitten merkitsee Kemiönsaaren tuulivoimasuunnitelmiin? Ainakin kahta asiaa:

  1. Kaikki kuntaan tehdyt melumallinnokset ovat vanhentuneita, ja ne tulee tehdä uusiksi. Ero on joka tapauksessa niin merkittävä, että uudet kaavaluonnokset tulee laittaa uudelleen esille,  jotta kuntalaisten vaikutusmahdollisuus omiin asioihinsa säilyy. 
  2. Koska tuulivoimarakentamista, melurajoja yms. koskeva asetus on nyt käsittelyssä valtioneuvostossa, ei kunnalla voi olla muuta mahdollisuutta kuin odottaa sen lopputulosta. Jos rakentamista kiirehditään ennen asetusta voi käydä niin, että kaava olisi asetuksen vastainen jo ennen kuin rakentaminen edes aloitettaisiin.

Arvaan, että tulemme lähiviikkoina näkemään melkoisen vyörytyksen tuulivoimatoimijoiden taholta. Heillä on varmasti kiire viedä asioita eteenpäin ennen asetuksen valmistumista. Onneksi kunnalla ei tuollaista kiirettä ole, eihän?

Ympäristöministeriön tiedote, jossa linkit ohjeistukseen, tässä.

Terveisin,
Janne Salonen

  1. Esko SalmelaEsko Salmela02-28-2014

    Kahlasin pikapikaa läpi tuon ympäristöministeriön paperin, jonka piti käsittääkseni antaa suurin odotuksin toivottu ohje siitä, miten kauaksi asunnostani tuulivoimalan voi pystyttää. Sitä tietoa en saanut. Ja nyt tihkuu sieltä täältä tietoja, etteivät ohjeen tekijätkään osaa kysymykseen vastata. Näyttää selvästi siltä, etteivät tekijät osanneet – tai tohtineet – vastata tuohon yksinkertaiseen kysymykseen. Puhuvatko virkamiehet kieltä, jota kansalaiset eivät enää ymmärrä? Vai onko perimmäinen tarkoitus antaa ohje, jonka luettuaan kaikki tulkinnat ovat oikeita?
    Esko Salmela
    Taalintehdas

    • Ija RönnqvistIja Rönnqvist03-06-2014

      Pahoin pelkkään että tuo viimeksi mainittu vaihtoehtosi on se oikea. Tuulivoimahan on aikaame pyhä lehmä josta ei mitään pahaa saa sanoa eikä sen etenemistä saa estää.
      Ija Rönnqvist

Leave a Reply to Esko Salmela Click here to cancel reply.